maanantai 2. joulukuuta 2013

Hiilarijuhlien jälkeen paluu arkeen

Viikonloppuna tankattiin hiilaria! Oli oikein kunnon herkuttelut perjantaina kotona ja lauantaina Messilässä. Oltiin miehen serkustapaamisessa ja tarjolla oli mm. tätä:

 
Oli herkkua, eikä kyllä kaduta yhtään. Silloin kun herkuttelee kannattaa tehdä se hyvällä omallatunnolla, eiks niin! Nyt kyllä sitten vedetään taas ilman turhia hilsuja tämä viikko.
 
Sekä perjantaina että lauantaina tuli onneksi tehtyä myös hyvät lenkit. Perjantaina reipastahtinen tunnin kävelylenkki ja lauantaina Messilässä myös kiva lenkki. Ekaksi aikamoisessa pyryssä, kun sitä lunta alkoi vihdoin tulemaan. Käppäiltiin mökiltä polkua pitkin ja ylitettiin laskettelurinne yhdestä kohtaa (ei siis ollut vielä käytössä). Vitsit että tuuli napakasti avoimessa kohdassa, mutta metsän suojissa oli ihan hyvä kävellä. Lenkin loppuun tuli kunnon nousu taas mökkikukkulalle. Ja lenkin jälkeen suoraan lämpimään saunaan. Niin luksusta tällaiselle saunattomalle ihmiselle.
 
 
Lunta, todistettavasti!
 
Oli ihan huippuhauska ilta muutenkin. Pelailtiin seurapelejä siinä syöminkien lomassa. Toiset nappaili vähän drinksuakin, mutta me kun ei käytetä tuota alkoholia oltiin ihan mehulinjalla. Olen viimeksi juonut heinäkuun alussa ja vaikka en ole mitään raittiuslupausta tehnytkään en usko että tulee drinksuiltua ihan lähiaikoina, ehkä ei koskaan enää. Ei ole ikävä krapulaa eikä muitakaan morkkiksia. Muut juokoon, se ei mua haittaa mitenkään, mutta itse ei nyt tässä elämänvaiheessa ole siihen tarvetta. Onneksi mies jakaa samat ajatukset.
 
Sunnuntai-illan treenaajat saivat sitten vähän niin kuin kaupan päälle kunnon hiilarintuhoamis-jumpat. Alkuun lämmittelynä käsipumppailut, neljää liikettä 20 sekuntia jokaista niin nopeesti kuin pystyy. Kyllä saa nopeestikin ja pienillä painoilla kädet pumppiin kun liikkeinä on nyrkkeily, pystypunnerrukset, viparit ja "kourinta" (tän treenin yhdellä kurssilla opettaneen henkilön ilmaus, hih hii) ja kaikkia tehdään niin nopeesti ja terävästi kuin mahdollista.
 
Alkulämmittelyä jatkettiin vielä askelkyykkykävelyllä, pystysoudulla, BU-kyykyllä ja punnerruksilla.
 
Sitten heilautuksia ja painavia heilautuksia ja 12 minuutin tempaussarja. Hu-huh, kyllä hiki irtosi.
 
Vielä loppuun tabata (tehdään joka kuukauden vaihteessa) liikkeinä punnerrus-hyppy, kahden kuulan rive,  BU-kyykky ja kahden kuulan työntö.
 
Tarviin todellakin sen hikinauhan päähän. Kahden käden jutuissa tuppaa hiki valumaan silmiin ja ei mitenkään pysty edes pyyhkimään. Kirveleehän se!
 
Ja muuten jo neljän viikon putki mulla lenkkeilyssä. Jee jee! Joka viikko on tullut ainakin kolme kävelylenkkiä tehtyä. Ei ole penikat kipeytyneet ollenkaan, niin kuin aina ennen. On tosi mahtavaa ja olen oikeesti tykännyt tuosta kävelystä. Aina aikaisemmin se lenkkeily on ollut tosi tylsää ja siksi se on nopeesti hiipunutkin, mutta nyt on hyvä draivi päällä. Tervetuloa aerobinen kunto!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti