tiistai 26. elokuuta 2014

NLP intro ja täyttyvät kurssit

On ollut touhua ja vipinää viime aikoina :) Lasten harrastusten alku saa aikaan joka syksy aivan uudenlaisen vauhdin meidän perheen arkeen ja taas on monta lankaa käsissä pideltävänä.

Omat opinnot alkavat myös ihan juuri ja sen tiimoilta olin viime viikolla Lohjan kirjastossa NLP-introssa. Itse opinnot alkaa syyskuun lopulla, mutta nyt jos saatiin esimakua siitä, mitä tuo NLP Practitioner koulutus pitää sisällään.

NPL ei varmaankaan  ole kaikille tuttu, joten muutama sananen mitä se pitää sisällään. Wikipedian mukaan NLP on: "Neurolingvistinen ohjelmointi (NLP; engl. neuro-linguistic programming) on sovelletun kognitiotieteen ala, jossa keskitytään ihmisen sisäisten mallien positiiviseen muutokseen sekä kehittämään ihmisten välistä kommunikaatiota."

Omat ajatukset NLP:stä liittyvät omien ajatusten ja sitä kautta tunteiden muuttamiseen positiivisiksi, siihen, että voimme itse hallita tuntemuksiamme ja ajatuksiamme. Voimme kehittyä vuorovaikutuksessa muihin ihmisiin ja oppia myös ymmärtämään ja hyväksymään erialaisuutta.

Odotan saavani NLP:stä työkaluja niin asiakastyöhön kuin omaan elämäänkin. Voin kertoa, että uusperheessä kaikki ei mene aina kuten Strömsössä :)

 
 
Nyt syksyllä starttaavat kahvakuulakurssit Sammatissa ja Hiiden opistossa ovat täyttyneet mukavasti. Hiiden opistossa jäi aika moni jonoonkin, joten nyt yritetään saada toista tuntia järjestettyä viikolle, että kaikki halukkaat mahtuisivat mukaan. Sammatin ryhmään (tiistaisin Sampaalassa klo 19-20) sekä Lohjan ryhmään (sunnuntaisin Kirkkokadun voimailutilassa klo 18-19) voi tulla mukaan milloin vaan. Mitään ei tarvitse osata ja kuulankin saa lainaksi minulta, joten Tervetuloa! Lisätietoja merjansportti@gmail.com!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti