tiistai 30. syyskuuta 2014

Sisarusaikaa ja Boulevard Social vei kielen mennessään

Lauantaina pääsin viettämään taas ihanaa aikaa parhaassa seurassa. Mulla on kaksi siskoa ja veli ja tykkään kyllä tosi paljon, että on tuollainen sisarusparvi ja kaikki vielä asutaan aika lähekkäin.

Meillä on perinteenä viedä aina vuorollaan jokainen sisarus synttäriyllätykseen, jonka kolme muuta siis suunnittelevat ja maksavat. Viimeksi kesällä oltiin suppailemassa veljen synttärien kunniaksi. Sen lisäksi ollaan oltu esimerkiksi teatterissa, hotellissa juhlimassa, suklaatastingissa, kiipeilemässä, kylpylässä, puhaltamassa lasia ja joka kerta myös syömässä jossakin kivassa paikassa. Muistaakseni aloitettiin tämä perinne kun odotin esikoistani eli 12 vuotta sitten.

Lauantaina oltiin siis taas juhlistamassa mun siskon synttäreitä.

Ekana mentiin Flamingoon saunajoogaan, joka oli aivan ihana rentouttava kokemus. Sen jälkeen ehdittiin hetken aikaa pulikoimaan Span puolella.

Flamingosta suunnattiin Helsingin keskustaan ja siellä Tomi Björckin ravintola Boulevard Socialiin, joka tarjoilee herkullista Välimeren tyyppistä ruokaa rennolla asenteella.


Alkuun otettiin drinkkilistalta ruokahalua herättelemään drinksut. Mä otin Johnny Rhodos nimisen drinkin joka sisälsi granaattiomenaa, sitruunaa ja seljankukkaa. Voi nam, miten ihana raikas ja pirteä juoma!

Oltiin jo etukäteen päätetty että otetaan valmis tasting menu, koska sellaisia ei tässä mittakaavassa Lohjalla ole tarjolla :) Toinen vaihtoehto olisi ollut tilata esimerkiksi kolme alkuruokaa ja kolme pääruokaa ja ravintolan teeman mukaisesti kaikki olisi ollut tarjolla kaikille. Molemmilla tavoilla pääsee maistelemaan sellaisiakin juttuja mitä ei muuten ehkä tilaisi.

Päädyttiin siis 'Social Tasting' menuun:

GREEN GAZPACHO & PRAWN COCKTAIL
katkarapua, omena-viinirypälegazpacho, basilikacremeä
 
BEEF TAR-TAR `MUHAMMARA´
härkätartar, paahdettua saksanpähkinää, paprikaa,
valkosipulia, kaprista, rapeaa leipää
 
BROWN BUTTER & ALMOND SCALLOPS
paistettua kampasimpukkaa,
paahdettu manteli-ruskeavoidressing,
pecorinoa, korianteria, vihreää omenaa,
merileväkaviaaria
 
HONEY PORK BELLY `GOLDEN SPICES´ & LABNEH
possunkylkeä,
hunajalla maustettua omenaa,
kanelia, hasselpähkinää,
siideriä, labneh
 
PITALEIPÄÄ & TABBOULEH
GRILLED LAMB KEBAB `SHISH STYLE´
grillattu lammaskebabvarras, fenkolisalaattia,
korianterijogurttia, harissaa
 
BOULEVARD SOCIAL SOFT ICE CREAM
itsetehtyä softista
 
`LEMON  PIE MARRAKESCH´ & THYME
sitruunarahkaa, marenkia, sablekakkua,
suolakaramellia, paahdettu sitruuna-timjamijäätelöä

Voin kertoa, että ihan hullun hyvää! Osa meistä otti myös matching wines ja olivat kovin tyytyväisiä myös niihin.

Ravintola oli juuri sopivan hieno, mutta rento. Palvelu oli aivan loistavaa ja ruokaa ei voi liikaan kehua. Tykkäsin tosi paljon. Oikeaa luksusta syksyn keskelle ja paras perinne mitä olla saattaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti