maanantai 3. maaliskuuta 2014

Show me how you burlesque

Mun ihanainen mieheni vei mut viikonloppuna treffeille mun synttäreiden kunniaksi. Illan ohjelma oli siis yllätys, enkä saanut etukäteen mitään vihiä minne ollaan menossa vaikka kuinka yritin lypsää tietoa :) . Oon ihan kuin pikkulapsi joka ei kestä housuissaan jos on jotain yllätystä luvassa, hih.

Lähdettiin siis Helsinkiin viiden maissa iltapäivällä pienen vaatekatastrofin jälkeen. En ollut ehtinyt yhtään miettiä mitä laittaisin päälle ja kun mitään pukukoodiakaan ei tullut järjestävältä taholta niin hermohan siinä sitten meinasi kiireessä mennä. Kun vielä mun vaatteet ovat jakautuneet ihanasti uuden ja vanhan asunnon vaatekaappeihin, jouduttiin pari kertaa ajelemaan edestakaisin vaatekappaleiden perässä. Lopulta reissuun lähdettiin aika konservatiivisessa kotelomekossa.

Ekana mentiin Vapianoon syömään ihanat alkupalat ja pastat. Siellä jonotellessa kului hyvä tovi, joten napattiin jälkiruoka kahvit ja teet kahvilasta mukaan ja lähdettiin kävelemään kohti salaista määränpäätä.

Vähän jännitti mitä mies on keksinyt, Ja yllätys oli tosi iso kun insinöörini oli valinnut juhlakohteeksi Burlesque-festivaalit Gloriassa!

JULENET14

Ilta oli aivan huippu! Me oltiin vaan ihan tylsiä perusvaatteissamme, kerrankin juhlat joissa MIKÄÄN ei olisi ollut liikaa. Ensi vuonna ollaan paikan päällä kyllä eri releissä!

Esitykset oli taitavia, hauskoja ja oivaltavia. Mä niin tykkään kun tunkeudutaan ulos tästä valtamedian tyrkyttämästä hyvin kapeasta naiskuvasta. Täällä todella saa kaikki kukat kukkia!


Juontajat Ritva (Minna Kivelä) ja Scotty the Blue Bunny olivat järjettömän hauskoja.

Sellainen lauantai-ilta meillä :) Eilen sitten treenien jälkeen saunottiin uudessa kodissa ja pakkohan sitä oli kokeilla Burlesque vaikutuksia. Hyvin pyörii, mutta hetkuttamisessa on vielä harjoiteltavaa :) Ja ehkä aistillisempi vaikutelma syntyisi ilman hillitöntä naurunremakkaa. Olenkohan löytänyt itselleni uuden harrastuksen...?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti