Taas on edellisestä kirjoituksesta hävyttömän pitkä aika, joten kaikenlaista kivaa on ehtinyt tapahtua. Omissa treeneissä pilates ja kevään tullen lenkkeily ovat olleet nyt tiukasti viikko-ohjelmassa punttailun sijaan ja mukavalta tuntuu näin!
Viikonloppuna oltiin Karjaalla Nuori Kulttuuri Moves tapahtumassa katsomassa esikoisen tansseja. Voi että oli ihana esitys taas kerran <3
Tässä vielä tanssijat jännittämässä ennen omaa vuoroa.
Viime viikolla aloitettiin myös pääsiäiskoristeiden teko lasten kanssa.
Pajunkissakorteista tuli näin hienoja.
Sunnuntain päivän piristys oli asiakkaalta tullut kuvaviesti.
Aamulenkki raportoitu :)
On se kova!
Tänään vuorossa Sammatin ja Saukkolan kahvakuulatreenien veto ja huomisena PT-työpäivänä kuntotestiä ja uutta ohjelmaa asiakkaille.
Eikö ole ihanaa, kun kevät tulee? Mussa ainakin herää pieni ulkoilija näin kevään tullen. Kohta päästään kuulienkin kanssa ulkotreeneihin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti