torstai 12. helmikuuta 2015

Pallomahan treeniterveiset

Keskiviikot on ihan parhaita päiviä, kun ei tarvitse mennä toimistolle. Eilen oli vielä pitkästä aikaa sellainen vapaapäivä etten nukkunut ylipitkiä kolmen tunnin päikkäreitä vaan ihan maltillisilla iltapäivänokosilla mentiin. Sai vähän normaalia enemmän aikaan :)
 
Aamulla heräsin seitsemältä laittamaan lapset kouluun. Musta on ihana kun voi edes yhtenä aamuna viikossa olla tekemässä aamupalaa ja laittamassa tytöt kouluun. Toki luksusta on myös se, että miehen äiti tulee meille kerran viikossa ja tuo vielä mukanaan aamupalaa. Lapsille yleensä manna- tai riisipuuroa heidän toiveen mukaan ja meille aikuisille täytetyt sämpylät jotka sitten syödään työmatkalla. Ihanaa!
 
Heti aamusta pyöräytin pesukoneellisen pyykkiä ja tiskit+keittiön siivous. Tein myös töitä pari tuntia ravintovalmennusasiakkaan ruokapäiväkirja-analyysin parissa. Sitten hilpaisin Evästorppaan lounaalle ja hakemaan kuopuksen koulusta.
 
Iltapäivällä ulkoiltiin kuopuksen kanssa samalla kun odoteltiin miehen tytärtä bussilta. Käytiin järven rannassa ihailemassa auringonpaisetta. Vieläköhän uskaltaisi viikonloppuna jäälle eväsretkelle?
 
 



Kun oli miehen esikoinen napattu bussilta lähdettiin vielä tapaamaan mun ystävää kahvilaan. Laitettiin tytöt (7- ja 9 v) keskenään kauppaan (joka oli tien toisella puolella kahvilaa) ja hienosti he osasivat ostaa listan mukaan iltaruuan tarvikkeet. Tuon ikäiset on ihan mahtavia, kun ovat niin onnessaan kun suoriutuvat ihan itse pikku askareista <3




Rv 29+1

Illalla vielä tekniikkatreeniä kahvakuulan kanssa. Mies on opastanut mulle Liftareiden treenileirin anteja ja kokeilin uutta tempaustyyliä. Kyllä se sieltä vielä lähtee. Painonsiirrosta jo on jonkinlainen ajatus, ylävartalon kierto vielä hakee paikkaansa.

Tempausta tuolla kevyellä kuulalla pystyy tekemään aika lailla samaan malliin kuin ennenkin. Toki teen vaan lyhyitä sarjoja ja hyvät levot välissä, mutta mitään ns. raskaustuntemuksia ei ole tullut. Koko raskauden ajan olen treenannut sen kolme kertaa viikossa samalla kun ohjaan, välillä tosi kevyesti ja välillä enemmän hikoillen. Kiva kun on pystynyt treenaamaan eikä painokaan ole nyt viime viikkoina juuri noussut. Toivottavasti pystyn myös loppuajan treenaamaan ja vauvan syntymän jälkeenkin pääsisi pian kuntoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti