maanantai 27. toukokuuta 2013

Voimavalmennusseminaarin viimeinen päivä ja mitä jäi käteen

Palasin eilen Vierumäeltä voimavalmennusseminaarista ja olin niin poikki, että kaaduin suoraan sänkyyn. Päikkäreiden jälkeen kävin vetämässä treenit Lohjan porukalle ja loppuilta rauhaisaa oleilua lasten kanssa ja ajoissa nukkumaan.
 
Tässä siis vielä tietoa sunnuntain luennoista ja fiiliksiä koko viikonlopusta.
 
Sunnuntain aloitusluento oli kaksinkertaisen maailmanmestarin Karoliina Lundahlin Hermostollinen voimaharjoittelu. Kartsi on Suomen Painonnostoliiton valmennus- ja koulutuspäällikkö ja rautainen nainen! Mielenkiinoinen luento valovoimaiselta esiintyjältä.
 
Paljon hyvää keskustelua syntyi Saija Määtän Kenen pitäisi kyykätä luennolla. Luennolla saatiin hyvät perustelut miksi pitäisi nimenomaan suosia etukyykkyä (kuormittaa polvia ja selkää vähemmän). Syväkyykkyä pidetään kuningaskyykkynä, mutta myös vaakatasokyykky kuntoilijalla sai synninpäästön, varsinkin jos liikkuvuudessa on puutteita. Saijan mukaan noiden kahden tehossa ei ole kovin suurta eroa.
 
Päivän ja koko seminaarin päätti Jaskan voimakoulu, jota useat varmasti olivat odottaneet. Legendaarinen Jaakko Kailajärvi kertoi ja Jenni Puputti näytti käytännössä mistä heidän treenaamisessa on kyse. Tästä YouTube-pätkästä voi katsoa miltä homma näyttää.
 

 
 
Siinä kun Kailajärvi kommentoi kyykkäämisen puolesta että: "Jos joku puhuu muuta fysioterapia- tai lääkärikoulutuksessa niin se on melkoista huuhaata. Tässä on 70 vuotta kyykätty" ei liene kenelläkään tullut mieleen väittää vastaan :) .
 
Mitä sitten jäi käteen viikonlopusta?
 
- useita uusia liikkeitä liikepankkiin omiin treeneihin sekä treenattaville teetettäväksi.
- alkulämmittelyn merkityksen muuttuminen. Ei enää vain siksi että lihakset lämpenevät, vaan etupäässä siksi, että herätellään keho treenin liikeratoihin pienillä painoilla tai kehonpainolla.
- kehonhuollon uudet tuulet, staattiselle venyttelylle vaihtoehtoja esimerkiksi putkirullauksesta ja jännitys-rentoutus venytyksistä. Pumppaavat liikkeet esimerkiksi alkulämmittelyssä vähentävät venyttelyn tarvetta.
- kyykyistä etukyykyn suosiminen, hyvän kyykkytekniikan korostaminen vieläkin enemmän.
- kiinnostus ja halu oppia painonnostoliikkeet oikein
- keskivartalon / coren merkitys ihan kaikessa!
- hiilaria ei tarvita palarissa, hera on hyvä
- aivot on kaiken a ja o.
- painonnoston ohjaajakoulutus muiden lajien edustajille omaan koulutuskalenteriin heti kun mahdollista.
 
Nyt salille ottamaan uusia liikkeitä haltuun!
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti