lauantai 23. toukokuuta 2015

Eka lihaskuntotreeni synnytyksen jälkeen

Vauva on ylihuomenna kaksi viikkoa vanha, mutta tuntuu kuin hän olisi ollut täällä aina <3. Tällä viikolla olen jo päässyt taas kuntoilun pariin, koska palautuminen synnytyksestä on ollut tosi nopeeta.   Joka päivä on käyty vauvan kanssa vaunulenkillä 30-60 min kerrallaan.  


Torstaina uskaltauduin jo tekemään ekan lihaskuntotreenin vauvan nukkuessa aamupäiväuniaan. Ennen jälkitarkastusta ei kannata treenata vatsalihaksia eikä muutenkaan mitään kovaa ja repivää treeniä, niinpä tein kohtalaisen kevyen yläkropan treenin. Ajatus oli ottaa ehkä vielä kevyemmin kuin mitä sitten todellisuudessa tapahtui :) ja varsinkin leveä selkälihas olikin seuraavana päivänä vähän kipeä. Niin sitä vaan innostuu! 

Treenin tein kiertoharjoitteluna eli kaikki liikkeet putkeen ja sitten pieni tauko. Ekalla kierroksella jokaista liikettä 20 toistoa, tokalla 15 ja kolmannella 10.
Liikkeet olivat:
  • kulmasoutu käsipainoilla
  • pull over
  • hauiskääntö
  • ojentajapunnerrus
  • pystysoutu

Muutenkin ollaan puuhattu urheilun parissa. Käytiin katsomassa vauvan kanssa Virkkalan naisten pesispeliä tiistaina ja hienosti naiset ottivat voiton Hyvinkään Tahkosta. Keskiviikkona oli tyttöjen yleisurheilun Kunniakierros-tapahtuma, jossa mun nuorempi tyttö kiersi urheilukentän ympäri melkein 20 kertaa! Mekin miehen ja vauvan kanssa käveltiin tunti kentällä ja tietysti sponsoroitiin tyttöjä. Lapset saivat oikein mitalit muistoksi tapahtumasta.



Fiilis on kyllä ihan loistava. On ihanaa olla kotona ja vauva on ollut tähän saakka ihan superhelppo. Saan nukuttua joka yö ainakin yhden neljän tunnin pätkän ja päiväunet olen myös ottanut, joten ei tunnu yhtään väsyneeltä. Mies on ollut isyyslomalla ja on ollut ihana pesiä täällä kotona ja tutustua uuteen tulokkaaseen. Maanantaina miehellä alkaa taas työt, mutta onneksi kesäloma on ihan kohta.

Tästä kesästä tulee varmasti paras ikinä <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti