MerjanSportin Joulukalenteri - ravinto - liikunta - lepo - MIELI
_______________________________________________________________________
Retuperän joulukalenterista terveisiä! Hommat ovat siis olleet ihan retuperällä joulukalenterin suhteen :( Juttuja kirjoitettavaksi olisi vaikka muille jakaa, mutta hitaasti edistyvät luonnoksista valmiiksi teksteiksi.
Tässä kuitenkin mietteitä joulunajan hyväntahtoisuudesta ja pieni hyvän kierrätys myös MerjanSportilta.
Joka joulu mua ilahduttaa, herkistää ja sykähdyttää ihmisten hyvä tahto ja auttamisen halu. Silti tuntuu, että tänä vuonna olen törmännyt erityisen paljon Hyviin Uutisiin. Moni yritys lahjoittaa esim. joulukorttirahat jo hyväntekeväisyyteen, mutta tänä jouluna varsinkin yksityishenkilöiden hyvän kierrätystä on ollut mahtava seurata. Milloin on kaupan jonossa edellinen asiakas maksanut seuraavankin ostokset, milloin tuntematon lahjoittaja lahjoittanut kirkollisverosta säästämänsä rahat vähävaraiselle perheelle, milloin satunnainen ohikulkija on pelastanut vanhuksen vuosia jatkuneelta huijaukselta lue täältä.. Tuntuu tosi hyvälle, että vuoden pimeimpänä aikana herätään auttamaan lähimmäistä.
Facebookissa on esimerkiksi GodFather-yhteisö, johon liittymällä voi löytää oman keinonsa auttaa. Aina sen ei tarvitse olla rahaa vaan myös esimerkiksi omaa aikaa voi lahjoittaa alkamalla vaikkapa mieskaveriksi pikkupojalle. Sivuston pitäjään voivat myös apua tarvitsevat ottaa yhteyttä.
On sydäntä särkevää tietää, että kaikissa perheissä ei todellakaan ole varaa ostaa lapsille joululahjoja. Onneksi tähänkin ongelmaan on puututtu esimerkiksi Joulupuu-keräyksen avulla.
Auttamismahdollisuuksia on siis meillä ihan tavallisillakin ihmisillä vaikka kuinka paljon. Mietin kovasti miten voisin myös itse MerjanSportin kautta auttaa tai tarjota jonkin elämyksen jollekin ihmiselle. Niinpä päätin lahjoittaa yhden 10-kerran kahvakuulakortin jollekin tarvitsevalle. Lapsiperheissä varmasti lasten tarpeet menevät aikuisten tarpeiden edelle, niinpä kortin saaja voisi olla vaikkapa sellainen vanhempi, joka on minimoinut omat harrastuskustannukset jotta lapset saisivat harrastaa. Tai vaikkapa opiskelija tai työtön. Jos tunnet jonkun, tai olet itse henkilö joka voisi olla kiinnostunut kahvakuulatreenistä ja sunnuntain treeniaika klo 18-19 Lohjalla olisi mahdollinen niin laita mulle viestiä joko sähköpostilla merjansportti@gmail.com tai vaikkapa Facebookissa MerjanSportin sivuilta yksityisviestinä.
Meillä on tosi mukava pieni ryhmä sunnuntaisin ja hyvä tsemppi treeneissä, joten sinne on jokainen enemmän kuin tervetullut. Kuulankin saa lainaksi, joten ei tarvitse muuta kuin verkkarit ja kuntoilumielen.
Ensi sunnuntaina eli 28.12 klo 18 meillä on puolimaratonkisat (paikkana Kirkkokadun voimailutila), jonne kaikilla on vapaa pääsy. Voit tulla siis tutustumaan lajiin katsomon puolelta tai nostamaan puolimaratonkisaa. Lajeista saa valita työntö, tempaus, rinnalleveto-työntö tai saa myös vauhtipunnertaa. Maksimiaika on 30 min ja vapaat kädenvaihdot. Tilaisuus on maksuton, eli kaikki tervetuloa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti