maanantai 20. heinäkuuta 2015

Back to Nuuksio

Sain kun sainkin miehen vielä houkuteltua Nuuksioon vaikka viime kerralla vuosi sitten vähän eksyttiin ja pienestä iltalenkistä tulikin snadisti pidempi :) Ilma oli lähtiessä aika surkea, mutta onneksi silti lähdettiin, Nuuksiossa ei satanut pisaraakaan ja aurinkokin paistoi.




Kaikki lapset oli mukana, joten päädyttiin Haukkalammen maastoon. Siellä on aika lyhyen matkan päässä parkkipaikasta nuotiopaikka ja hyvin pääsee liikkumaan vaunuilla. Haukkalammen ympäristö on vielä tosi kaunista.


Tämä oli meidän luontopolkureissuista lasten suosikki, enkä ihmettele. Haukkalammen lähtöpaikalla on hyvät vessat ja infopiste, nuotiopaikan ympäristön maisemat suorastaan houkuttelee lasten mielikuvituksen liikkeelle ja ei kestänyt kuin hetki kun leikit oli käynnissä.






Meillä oli lounaseväät mukana. Oli italianpataa ja voileipiä. Miten ruoka voikaan maistua niin hyvältä ulkona? Mulla on tollanen Tupperin termospata, jonka sain joskus vuosia sitten emännänlahjaksi kun pidin kutsut. Silloin vähän mietitytti tuleeko sitä käytettyä, mutta on ollut itse asiassa kovassa käytössä.


Harmillisesti meillä oli aikataulu, pidempäänkin olisi viihdytty. Toivottavasti tehdään vielä uusi, pidempi reissu Nuuksioon kesän aikana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti