tiistai 10. syyskuuta 2013

Tulin vaan sanomaan...

...että hieman kiirettä pitää!

Onneksi kiireen aiheuttavat pääosin tosi kivat jutut, mutta harmikseni ei ole ollut aikaa päivittää blogia normaaliin tapaan.

Muutama kuva on kuitenkin viime viikon lopulta napsittu.

 
Ohjelmat ja ohjeet
Perjantaina olin jälleen Pusulan kuntosalilla (alkaa olla tuttu paikka ;) ) tekemässä kuntosaliohjauksia. Työpäivän jälkeen 2,5 tunnin puserrus meni ihan kevyesti kun oli niin motivoituneet ja mukavat asiakkaat! Voin kertoa, että uni kuitenkin maittoi perjantai-iltana aika kivasti kun pääsin kotiin.
 

 
Ja lauantaina oli vuorossa capoeiraa. Ihanaa oli taas kerran ja kyllä mä niin nautin myös näistä omista treeneistä, kun tarvii vaan tehdä niin kuin käsketään. Tai ainakin yrittää tehdä.. Onhan tossa aika lailla vielä hiomista, mutta kivaa (ja hikistä) oli.


 
Sitten yksi epämääräinen rahkakuva. Piti kai hehkuttaa miten hyvää se on kun laittaa kanelia sekaan! Ja omppuja myös, niin tuli jotenkin tosi syksyinen setti. Ja vähän mustikkahilloa, nam!
 
Sunnuntaina vetäistiin Lohjan porukan kanssa aikas rankka kahvakuulatreeni. Meitsikin korkkasi 20-kiloisen työnnön. Jee! Muutama toisto vaan, mutta kyllä se nousi. Tosiaan mentiin eikä meinattu sunnuntaina. Miehet eivät olleet paikalla niin me naiset saatiin nostella raskaita kuulia. Oltiin tosi voimakkaita!
 
Tänään sitten taas tehotiistai vuorossa ja kaksi kahvakuulatreeniä suunnalla Sammatti / Saukkola. Siinäpä pikaiset kuulumiset tällä erää!
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti