sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Tyttöni mun

Tällä viikolla oli viisi kahvakuulatreenin vetoa ja näin sunnuntai-iltana kroppa kiittää! Toinen pakara on ihan jumissa, onneksi ensi viikolla on hierontaa luvassa. Tänään oli Lohjan treenin lisäksi tunti myös Lohjansaaressa uuden porukan kanssa. Tosi kivaa oli ja hyvä tsemppi porukalla. Matkalla Lohjansaareen mietin, että kyllä Lohjan seutu on kaunista! Ihana syksyinen sää ja kauniit maisemat, niin mikä on ajellessa.
 
Lohjalla oli viikonloppuna Omenakarnevaalit ja mun esikoinen oli siellä esiintymässä teatteri Tralan kanssa. Kolmen iloisen rosvon lauluja kuultiin museon alueella ja rosvot ja leijona viihdyttivät yleisöä muutenkin.
 
 

Ihana taitava tytär. Äiti ihan halkeaa ylpeydestä <3

 
Tyttären esityksen jälkeen jäätiin vielä haistelemaan markkinahumua ja käytiin museossa nukkekoti-näyttelyssä. Tosi hienoja nukkekoteja oli esillä. Kaikissa oli oma tyylinsä niin nukkekodin kuin sisustuksenkin suhteen. Kannattaa käydä tutustumassa näyttelyyn museon navetassa. 

 
Pubi :)
 
Sitten taas takaisin tähän päivään. Treenien lisäksi päivä on kulunut kuntosalivalmentaja-koulutuksen teoriakokeeseen lukien sekä siivoillen ja järjestellen paikkoja tulevaa remonttia varten.

 
Ennen Lohjan treenejä. Onkohan varmasti tarpeeksi kamaa mukana?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti