torstai 2. toukokuuta 2013

Lähtöpaino

Läskinpoistatuksen lähtöpaino on... Tattadadaa: 73,8kg. Voi pahkeinen, ois voinut olla vähän vähemmän. Tässä on siis pari päivää reilu neljä viikkoa aikaa pudottaa neljä kiloa. Sitten tahti saa vähän hidastua ja kesäkuussa vielä kaksi.

Aamu alkoi päänsärkyisenä (alkaa niskat kai olemaan niin huonossa kunnossa), mutta muuten hyvällä tsempillä lähdetään tähän hommaan.

Lounastauolla kävin hakemassa treenaajille uusia kahvakuulia Puhoksen Intersportista. Kyllä on ollut hankalaa kuulien saaminen jonkin aikaa.


Siellä ne on, uudet ja vanhat pallerot Mazdan takakontissa :)


Illalla vielä kevään viimeiset Sammatin treenit. Nyt kun treenien vetoa on enää vain kerran viikossa on hyvää aikaa alkaa keskittymään tuleviin opintoihin. Ensin kolmen viikon päästä Suomen Painonnostoliiton Voiman polku-seminaari  Vierumäellä.


banner-voimavalmennus-com-200px
 

Sitten kesäkuun alussa Personal Trainer opintojen eka jakso eli Hyvinvointivalmentaja-osio. Olen tämän osion käynyt jo pari vuotta sitten, mutta menen kertaamaan tiedot ja tutustumaan muuhun PT-putkeen osallistuvaan porukkaan. Can't wait!

Olen nyt lueskellut viime kerralla kurssilla saatua oppikirjaa ja heti tuli uutta potkua minitriathlon treeniin. Olen nyt aikatauluttanut itselleni nousujohteisen lenkki- ja pyöräilyohjelman. Mullahan ei itselläni ole edes pyörää (viime kesänä lainasin äidin pyörää) joten salin kuntopyörällä pitää alkuun selvitä. Nyt on sitten äidiltä lainaan pyydetty myös kävelysauvat :) Olen aika huono lenkkeilyssä ja pyöräilyssä, mutta kummasti nämä aurinkoiset ilmat innostaa taas lähtemään ulos liikkumaan. Vielä ehtii hyvin kehitystä tapahtua ennen loppukesän kisaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti